keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Työpäivän jälkeinen visiitti viikkiin


Ke 30.4. teimme pikaisen pyörähdyksen Mikan ja Hennan kanssa vanhankaupunginlahdelle Pornaistenniemeen. Tavoitteena löytää paikalla pari päivää viihtynyt sepelsieppo ja sada kuva sitruunavästäräkistä. Reissumme onnistui todella hyvin. Sepelsieppo oli kivasti näkyvissä, kylläkin kuvaajan kannalla liian kaukana ja korkealla puiden latvustoissa, mutta jokusen dokumenttikuvan silti sain.





Sepelsieppo koiras 2-kv oik. jalassa rengas.




Sama lintu selkäpuolelta.


Seuraavaksi oli ajatus käydä piilokojussa jos vaikka sittis olisi kuvattavissa. Eipä tarvinnut kauaa odotella kun komea koiras tuli kojun eteen hetkeksi poseeraamaan.



Sitruunavästäräkki koiras




Kojulla oli myös muutama liro




Ja yksi silkkiuikku




Sekä pajusirkku



Taas tyytyväisin mielin kotiin. Ei kun kohti seuraavia seikkailuja, moro.




tiistai 29. huhtikuuta 2014

Bongailun riemua


Viikonloppuna tuli taas pidettyä kunnon lintupäivä. Kello soi 3:45 ja matkaan päästiin Mikan kanssa 4:30.
Ensimmäinen kohde oli Espoon laajalahti, Maarin torni josta haimme onnistuneesti lampiviklon. Tornilta tuli myös muutama muukin mukava havainto: valkoselkätikka , pikkukuovi, luhtahuitti ja nuolihaukka sekä jokunen kuva.



Paikalla oli pajusirkkuja




Taivaanvuohet soidinteli.

Laajikselta matkamme jatkui Vanhankaupunginlahdelle. Sieltä lammassaaresta hakemaan sitruunavästäräkkiä. Se ei onnistunut , mutta kirjosieppo oli tullut tornin viereen. Sieltä kävelimme Pornaistenniemen puolelle piilokojulle , missä sittis meille esittäytyi. kuvaa en siitä kuitenkaan saanut.




Paikalla lenteli myös pikkulokki


Piilokojun pitkoksilla kuulimme vielä pussitiaisen ääntä. Se sai jo molemmille hymyn huulille. Kivoja vuodenpinnoja. Matkamme jatkui kohti Vuosaaren täyttömäkeä, minne ajateltiin mennä staijille. Kävellessämme rinnettä ylös tuli viesti Kirkkonummella nähdystä harjalinnusta. Sinne siis. Eipä löytynyt , eikä oikeastaan mitään muutakaan ihmeellistä. Taas kännykkä pirahti. Laajalahdella pikkutiira. Taas mentiin. Lintu oli paikalla. Samoin sitruunavästäräkki ja kaulushaikara.




Pikkutiira lenteli kovin kaukana, mutta tunnistaa lajin

Sieltä sitten kotiin ja lehtikirjoitusta kirjoittelemaan. Kotona vielä kuva ruokintamme punatulkusta.



Punatulkku koiras.

Että sellainen lintupäivä. Kuvia kertyi taas vajaa 400 , jotka sain vasta eilen illalla käytyä läpi. Kohta onkin vappulomat ja viikonloppuna tornientaisto. Heips.




maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäispyhien ulkoilua


Kuluneella viikolla on tullut ulkoiltua melkoisen paljon. Viikolla kävimme perheen kanssa Joensuussa mistä löysin riekkoja ja taviokuurnan. Kummastakaan en saanut kuvaa. Seuraavalla kerralla sitten. Pääsiäis viikonloppuna retkeilin omalla alueella ja kävimme myös Porkkalassa. Omalla auleella oli mukavasti kuvattavaa:


Teeret soidinteli Hongiston pellolla



Pikkutikka pariskunta esitteli myös soidinlentoja Vanjärvellä




Kalasääski pyörähti hetkeksi Karkkilan Pyhäjärvellä




Kurki ruokaili Hongistossa





Pikkujoutsen viihtyy vielä joutsenten seurassa Vanjärvellä

Sunnuntaina teimme Mikan kanssa retken Porkkalaan. Siellä kuvailin pää asiassa haahkoja, joita olikin mukavan paljon. Staijilta putosi iloksemme mm. kenpiika ja keltahemppo. Niistä ei kuvaa irronnut. Iltapäivästä kävimme vielä finnålla ja laajalahdella muutaman vuodenpinnan hakemassa.



Alli on komea lintu tässä koiras


Haahka koiras. kovasti oli haahkat soidintuulella.




Kuvauksellinen västäräkki putosi Porkkalan kärkeen suoraan muutolta



Tässä vielä selkälokki esittelee lentotaitojansa.

Vuodenpinnoja kertyi reissullamma 12 joilla mukavasti kirin pinnalistalla.
Mika pääsi top 5:een 
seuraavaan kertaan morrrjeennnss.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Ameriikkalaista


Tänään oli vaihteeksi aika ulkoiluttaa kameraa. Viime viikko onkin mennyt autoa korjailllessa, kun päätti jakopään ketju mennä poikki ja itsehän se piti korjata. Auto toimi moitteettomasti nyt ja kiertelin pääasiassa yksin helsingin suunnalla. Aamulla keli oli melko kehno. Vettä tihkutti ja näkyvyys oli melko heikko. illemmalla onneksi sade lakkasi. Viikissä Vanhankaupunginlahdella oli tänään Amerikantavi koiras joka hieman juoksutti minua. Hyväähän se läskille tekee..Onneksi lintu löytyi viimein kolmannella yrittämällä. Sain jopa dokumenttikuvan otuksesta.


Amerikantavi koiras keskellä kuvaa. 

Kävin myös hakemassa Laajasalosta kuvapinnan paikalla viihtyneestä sepelrastaasta. Pienen odottelun jälkeen lintu tuli kuvattavaksi nurmikolle.  


Sepelrastas koiras

Sepelrastasta odotellessa otin kuvia myös paikalla olleista västäräkeistä. 


Västäräkki

Lopuksi kuva valkkarista joita Viikin pelloilla alkaa olemaan komea parvi


Illemmalla kotiin kuvia selaamaan. Ensi viikon vietämme perheemme kanssa lomaa Joensuun suunnalla. Katsotaan löytyykö mitään kuvattavaa... moikka