sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pikselimössöä ja hylsyilyä


Eräs ystäväni sanoo aina että bongaus ja lintukuvaus ovat huono yhdistelmä. Niinhän se tosiaankin on. Läheltä saa hyviä kuvia ja bongaustilanteissa ollaan yleensä todella kaukana. Siksi harviaisuuksista saa yleensä huonot kuvat, ellei ole aivan älytön tuuri että lintu jostian syystä tulee lähelle tai luonteeltaan niin härski että lähestyy lintua muista ihmisistä piittaamatta. No tästä syystä esittelen nyt sitä todellista möhjöä. Ensin kuitenkin aloituskuva joka on läheltä kuvattu:


Harmaasorsa pariskunta Finnå

Huhtikuussa on tullut taas juostua melko paljon erilaisten harvinaisuuksien ja pikkuharvinaisuuksien perässä. Aloitetaan Helsingin Vikksissä viihtyneestä töyhtökiurusta joka oli käytävä katsomassa kuukausipinnaksi 11.4. :


Töyhtökiuru Helsinki Viikki

Seuraavaksi Kirkkonummen Porkkalan edustalla oleva kyhmyhaahka joka löytyi vasta kolmannella yrittämällä 13.4. Kuva on otettu vastavaloon yhdistämällä 1,4 ja 2x jatke loistavaa laatua :


Kyhmyhaahka koiras

Seuraavana on vuorossa kattohaikara joka viihtyi pari päivää tuusulassa Lähellä lentokentän aluetta. Tämän kävin katsomassa 14.4. Tringan alueen vuodariksi :


Kattohaikara

15.4. Ajelimme aamu varhaisella Mikan kanssa Poriin etsimään siellä ollutta mustanmerenlokkia jonka Mäkelän Esa blokkasi muutolta. 7 tunnin tuskaisen odottelun jälkeen lokki saapui samalle paikalle jossa se on viihtynyt jo parina päivänä. Armoton väreily ja pitkä etäisyys kuvattavaan kohteeseen tekevät kuvasta todella laadukkaan. :



Mustanmerenlokki (mustapäisin kuvassa)

Samana päivänä kävimme katsomassa vielä Lohjan nummelta löytynyttä amerikantavia.Lintu löytyi hienosti, mutta niin kaukana ettei kuvaa edes viitsinyt yrittää ottaa.


19.4. Kävimme Mikan kanssa käpyilemässä Hangossa riuttatiiran . Paikalla oli kuitenkin kaunis punakuiri:


Punakuiri lähes juhlapukuinen koiras

Samana päivänä  kävin etsimässä Nuuksiosta kirjosiipiloxiaa kuukausipinnaksi. Noin tunnin etsinnällä tärppäsi: 

Kirjosiipikäpylintu koiras


Viimeisenä super hylsynä voisi pitää Neitokurkea jota Iston kanssa etsittiin Tyrnävällä 22.4. tuntitolkulla. Eipä vain löytynyt vaikka selasimme alueen  kaikki löytämämme kurkiparvet kolmeen kertaan läpi. Noin 10 parvessa oli lähes 1000 kurkea, mutta ei neitokurkea. No kotimatkalla saimme hieman balsamia haavoihin kun saimme kuvata Kalajoella viihtynyttä ja ilmeisesti merihanhen kanssa pariutunutta kiljuhanhea. Tällä kertaa renkaaton lintu.


Kiljuhanhi kaverina merihanhi

Lopuksi vielä kuva koskikarasta josta sain huhtikuun pinnan. Tämä ilmeisesti pesii Karkkilassa, joten siitä saattaa saada kuukausipinnan myös ensi kuussa.


Koskikara Karkkila Karjaanjoki

Vielä on huhtikuuta hieman jäljellä. Katsotaan ehdinkö päivittämään blogin loppu kuun osalta.. Hmmmm....


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Huhtikuun alku Utössä.


Ajatukseni oli saada muutama maaliskuunpinna kuukauden lopussa, joten suuntasimme Utön saarelle. Minulta puuttui mm mustaleppälintu maalispinnoista. Asuessamme saarella 2013 maaliskuu oli todella kylmä ja talvinen eikä mulelit silloin vielä saapuneet. Nyt on kevät ollut paljon lämpöisempi, joten odotukset olivat sen suhteen korkealla. 
pe 27.3. suuntasimme saareen Mikan ja Iston kanssa. Pe ilta ja la aamu olivat sateisia, mutta la aamupäivästä keli parani ja maastosta löytyi ihan mukavasti lintuja.  Parhaita olivat muuttavat ruokit ja ulkoluodoilla piipertävät merisirrit. Vuodenpinnoiksi napsahti mm tylli ja meriharakka. 




Tylli

Su 29.3. oli sitten se päivä kun löytyi ensimmäiset mustaleppälinnut. Koululla oli yksi ja hotellilta löysimme kaksi lisää. Hotellin linnut olivat naaraspukuisia lintuja. toinen naaras ja toinen 2kv koiras. tässä kuva toisesta

Mustaleppälintu 2 kv koiras


Tänä samana päivänä meitä juoksutti myös koulun ruokinnalla viihtynyt hassun pieni kiuru. kaikkia tuntomerkkejä katsottuamme emme löytäneet linnusta muuta kuin kiurun piirteitä. 

Kiuru

Illalla saimme vielä viettä hetken Tenovuon Jorman ruokinnalla kuvaten mm. rautiaisia ja punarintoja. Kiitos tästä.

Rautiainen


Ma 30.3. Saari oli selvästi hieman tyhjentynyt linnuista. Muleleita löytyi edelleen 3. Koululla oli 2 nokkavarpusta. Lehtokurppia potkimme ilmaan ainakin 7. Itäniityllä oli jouhisorsa ja västäräkki. Mika lähti tänään kotiin ja tilalle tuli Vuorisen Kari ja hänen ystävä Lindemanin Kalle

Västäräkki



Ti 31.3. oli mukava Muuttopäivä kun Haahkoja meni kohti itää tasaisesti. mekin jaksoimme laskea 2530 muuttavaa. Muutolta löytyi myös 2 valkoposkihanhea ja saaresta paikalliset ristisorsat. Muleleita näimme tänään vain yhden hotellialueella. Merisirrit löytyivät Kallen iloksi taas ulkoluodoilta. 

3 koiras ja 2 naaras haahkaa muuttaa . 

Ke 1.4. oli sitten meillä kaikilla lähtöpäivä. Aamulla staijasimme kuitenkin koko aamun. Ruokkeja muutti taas mukavasti ja Kari blokkasi mereltä muuttavan merikihun. Saaresta löytyi taas 3 mulelia. tällä kertaa komea vanha koiraslintu. Saaresta löytyi mm. kangaskiuru, isolepinkäinen ja luotokirvinen. Kotimatkalla näimme mukavasti yli 100 ruokkia. 

Mustaleppälintu yli 3kv koiras

Illalla kotona ennen kymmentä. Iltapala ja nukkumaan . 
matka jatkuu...