keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Balsamia haavoihin toukokuun lopun rareilla


La 20.5. siis matkattiin kohti Utötä suoraan Virolahdelta. Kautosen Joni varaili taksivenettä, mutta eipä se ollutkaan niin kovin helppoa. Vasta useamman soiton jälkeen saimme varattua kyydin, sekin lähtisi vasta illalla klo 17 Pärnäsistä. No siihen oli tyytyminen, joten eipä ollut kiirettä ajella Paraisille. Matkan varrella pysähdyimme mm. Porvoon ruskikselle, Salon Halikonlahdelle, Paimion puhdistamolle ja Piikkiönlahden tornille.  Nauvossa kävimme tekemässä viimehetken ostokset ja klo 17 olimme kaikki venekyytiläiset odottamassa taksivenettä. Vene tuli n. 10 min. myöhässä, mutta ei se haitannut. Saaresta saimme tiedon, että nokitasku on rauhallisesti edelleen paikalla.  

Venekyydin aikana emme nähneet 4 ruokkia ja muutamaa pilkkasiipeä kummempaa. Utössä olimme n. 18:30. Nopea marssi Itäniityn hautausmaan taakse ja siellä se upea lintu odotteli meitä. Mukava elis tästä harvinaisesta linnusta. Tämä oli vasta Suomen 2. havainto lajista samoin 2. havainto koko läntiseltä Euroopan alueelta. Edellinenkin havainto on Suomesta lokakuulta 2010 Kristiinankaupungista. Kyprokselta on 2 havaintoa ja lähi-idän maista 11. Kyllä tuntui mukavalta keltajalkaviklo hylsyn jälkeen. Tasku viihtyi lammasaitauksessa jonka sisäpuolelle ei ollut asiaa mennä kuvaamaan. Ulkopuolelta dokkarikuvat plakkariin ja nopeasti etsimään jokin muu kiva laji saaresta. 


Nokitasku joka on harvinainen laji koko Euroopassa


Edellispäivänä paikalla ollutta rusorintakerttua emme löytäneet joten vielä nopeasti koululle sepelsieppoa etsimään. Lintu löytyi lähes välittömästi hiittailemassa lepikossa. Sieppo viihtyi vain puiden yläoksilla, joten siitäkään ei kummoista kuvaa tullut.


Sepelsieppo koiras

Takaisin mantereelle päin pääsimme lähtemään n. klo 20 ja Pärnäsissä olimme 21:30 aikoihin. Vielä uuvuttava ajo kotiin. Matkalla oli pakko pysähtyä ottamaan pienet tirsat, muuten olisin varmasti nukahtanut rattiin. Kotona oltiin joskus 03 aikoihin. 


La 27.5. tuli heti aamusta lisää mannaa piippariin. Olin juuri ottanut puhelimen käteeni aamulla kun sen näytölle läjähti keltajalkaviklo Lohja Hyvelänjärvi, sama paikka kuin edelliselläkin kerralla. Södersvedin Janne oli löytänyt saman linnun uudestaan samalta paikalta! Nyt tuli todellinen äkkilähtö. Alle puolessa tunnissa oli jo pelipaikalla ensimmäisenä bongarina ja Janne näytti putkestaan linnun. Kiitos! Todella hyvältä tuntuva paikko edellisen linnun hylsyämisen jälkeen. 
Pian alkoi paikalle valua muitakin bongareita sekä maanomistaja Markku Mela. Kaikki saivat linnun hoidettua. Lintu viihtyi paikalla vielä 2 seuraavaa päivää, mutta hävisi juuri ennen kesäkuun alkua. Dokkarikuvat kaukaa...




Keltajalkaviklo joutsenten seurassa.


Tulvalla oli myös muutama jänkäsirriäinen, heinätavi, lapinsirrejä ja heuglini- tyyppinen selkälokki. Tällä hetkellä Salmenhaka meisemaniitty on nautaeläinten valtakuntaa eikä sinne ole toivottavaa mennä seikkailemaan. Viklopaikalta kävin Tuukkasen leipomolla eliskahvilla ja ostin tuoretta pullaa lapsille aamupalaksi. Sieltä ajelin kotiin herättämään lapset ja syötiin heidän kanssa vielä elispullakahvit. 




lauantai 10. kesäkuuta 2017

Arktika 2017 Virolahdella


Tänä vuonna aloitimme perinteisen arktikan pe 12.5. Töiden jälkeen nopea siirtyminen Virolahdelle. Ajoin suoraan Leerviikkiin katsomaan mustakaulauikkua. Lintu oli paikalla ja siitähän napsahti virolahdenpinna. Siitä suoraan mökkirantaan Siikasaareen. Mökille päästyäni oli Reijo Kumpulainen (Retu) jo lämmittänyt saunan. Tänä vuonna olimme mökillämme kahdestaan Retun kanssa.  Ennen saunaa kuitenkin hetki staijia mökkirannassa. Nopea tarkistus paikallisiin lintuihin ja pian löytyikin Lapurin itäkärjestä komea koiras kyhmyhaahka. Kolli yritti jallittaa naarashaahkaa, joka tästä hermostuneena otti siivet alleen. Koiraat tietenkin perään. Linnut tekivät kivan kaarroksen editsemme iltavaloissa. 


koiras kyhmyhaahka



Kyhmyhaahka koiras kahden haahkan välissä Taustalla Suuri-Pisi.
Sitten saunaan,  iltapalalle ja nukkumaan.


13.5. la aamuna menimme Saukkolan kallioille staijille. Hämmästykseksi olimme ainoat paikalla. Alkaa ilmeisesti hiipumaan innostus arktikan seuraamiseen. Kieltämättä itsellenikin jo 28 kerta peräkkäin, joten harvoin tästä enään suuria fiiliksiä saa. Varsinkin kun valkoposkihanhi on jo niin pullasorsa Suomessa. Hanhia meni jokunen tuhat ja kuikkalintuja muutama sata. Mukavaa tämä silti on näissä maisemissa.


Näkymä kalliolta kohti Harvajanniemeä

ja kohti etelää Lapuria päin.

Tänä vuonna päätimme myöskin keskittyä hieman enemmän paikallisten lintujen komppaamiseen. Siihen mitä olemme alueella paljon tehneet aikaisempina vuosina. Toki nopea staiji pyrähdys Elokallioilla. Petorintamalla oli hiljaista joten pusikoihin. Kylmän kevään takia myös hysyrintamalla on aivan kuollutta. Harjulla oli yksi hernekerttu risukasassa.


Hernekerttu etsi ruokaa risukasasta.


Illalla mökille grillaamaan ja iltastaijille omaan rantaan. Taivaalla lipui joitakin lauttoja mustalintuja kohti siperiaa. Leppoisaa katseltavaa. 

su 14.5. herääminen normaaliin tapaan. Aamupala ja aamustaijille Saukkolan kallioille. Hanhiparvia meni mukavasti. Joitakin vapoja , mutta suurimmaksi osaksi ansereita. Myös jonkin verran pikkukuoveja oli liikkeellä . Myös suokukkoja ja liroja muutti vielä. 


Anser sekaparvi Rossicus metsähanhia ja yksi tundrahanhi

pikkukuoveja
Iltapäivällä ajelimme metsäautoteitä. Metsoa ihmeellisempää emme kuitenkaan löytäneet. 7-tien pohjoispuolella kaunis LS-alue. Monta peukaloista lauloi paikalla, mutta muuta ei ollut. Illalla taas mökille grillaamaan ja saunomaan. Iltamuutolla meni kymmeniätuhansia alleja ja mustalintuja.


Ma 15.5. oli hieman sateinen aamu. Ajatukset sekoitti Lohjalta Hyvelänjärven tulvalta löytynyt keltajalkaviklo. Hetken tuskailin asian suhteen , kunnes päätin lähteä ajamaan Lohjalle. Vettä satoi aina välillä ja välillä paistoi aurinko. Reilu 1/2 tuntia ennen kun pääsin paikalle tuli linnusta viesti että se otti korkeutta ja poistui paikalta.. Kävin kuitenkin etsimässä lintua, mutta turhaan. Hylsyn kanssa on aina mukava ajella takisin mökille. Paska päivä..  Illalla käytiin vielä etsimässä eilen Tammion lähellä ollutta kyhmypilkkasiipeä, mutta turhaan. 
Iltapala syötiin ja painuin nukkumaan.  Ketutti niin paljon ettei edes viina maistunut.

Ti 16.5. alkoi taas aamiaisella. Edelleen mieltä kaihersi eilinen hylsyreissu. No näissä täytyy itseään aina lohduttaa sillä että hylsyjä kuuluukin tulla, muuten bongaaminen olisi liian helppoa. Jurppii se silti. Aamustaijille kuitenkin. Lintuja ei ollut paljoa liikkeellä, muutamia hanhiparvia ja vesiäisiä. 
Aamustaijin jälkeen päätimme käydä Kotkassa. Jos vaikka sieltä löytyisi jotain piristävää. Hovinsaaren patotiellä oli kaunis sinirinta. muuta ihmeellistä ei löytynyt.



Koiras sinirinta on kaunis lintu.

Iltapäivällä kävimme etsimässä Leerviikissä lauleskellutta keltahemppoa. Emme löytäneet sitä, mutta turturikyyhky oli paikalla. Lintu oli arka eikä päästänyt lähelle kuvaamaan, tämäkin puun takaa hiipimällä.

turturikyyhky



 Illalla kävimme vielä ottamassa yhdet paikalliset oluet Klamilan baarissa. Maistoin Takatalo& Tompurin KASKI- merkkistä lageria. Ihan hyvä olut. Siitä mökille ja grilli-sauna-ym. rutiinit ja nukkumaan. 


Ke 17.5. Aamupala ja aamustaiji. Lintuja oli liikkeellä mukavan paljon. Hanhia muutti yhteensä yli 80 000 ja vesilintuja yli 150 000 , valtaosa mustalintuja , jonkin verran alleja sekä hieman  lapasotkia ja pilkkasiipiä. 
Iltapäivällä kävimme staijilla elokalliolla, mutta eipä siellä mitään liikkunut. Paikallisilta päätimme etsiä peltosirkun. Kovin alkaa tämäkin käymään harvinaiseksi.


Peltosirkku Länsikylän pelloilla


Illalla katselimme vielä vesilintujen menoa mökillä grillauksen yhteydessä. Rannassamme viihtyi päivittäin arka kulorastas, sitä yritin hieman kuvata. 


Kulorastas


To 18.5. aamiaisen jälkeen aamustaijille Lapuriin Vuorisen Karin ja Ullan,  Hynysen Liisan ja Eeron, Tanen sekä Pasurin Jarin kanssa, mutta tänään olikin rauhallisempi päivä. Menomatkalla lauloi pikkusieppo Lapurin kuusikossa. Muutamia parvia valkoposkia ja vesilintuja. Jokunen kuikkaparvi. Lapurista kepitimme vuodenpinnaksi karikukon kaukaa Laminluodoilta. Hyvän näkyvyyden ansiosta näimme luodolla 2 lintua. Kuvasin taas Lapurin työhtistä.



Töyhtötiainen Lapurissa


Staijin jälkeen oli tarkoitus lähteä taas paikallisille. Retu halusi kuitenkin jäädä mökille rentoutumaan. Ajoin aluksi Harjulle, puhdistamon lammikoille. Sieltä löysin liejukanan. Virolahdenpinna itselleni. Tästä jatkoin matkaani Haminaan. Sieltä löytyi kauniista rantalehdosta pähkinänakkeli, joka oli minulle toukokuunpinna ja näin sain tuon lajin myös kk-ässäksi. 




Pähkinänakkeli Hamina

Paikalla oli myös valkoselkätikka, pikkutikka, kultarinta, lehtokerttu ja nokkavarpunen. Mukavia retkipinnoja kaikki. Haminassa kävin vielä nauttimassa paikallisessa autogrillissä maukkaan lihapiirakan kahdella jahtimakkaralla ja tietenkin kaikilla mausteilla. Illalla päätimme lähteä Retun kanssa kuuntelemaan yölaulajia. Kovin oli vielä hiljaista. Lintuladella soidinsi upeasti jänkäkurppa. Ruokosirkkalintu edelleen äänessä. 

Pe 19.5. Aamiaisen jälkeen aamustaijille saukkokallioille. Nyt olikin paikalla porukkaa kuin meren mutaa. Ei meinannut kalliolle mahtua. Muutolla meni leppoisasti vajaa 20 000 hanhea. Vesilintuja myös mukavasti. Lapasotkia paineli kivasti pienissä parvissa yht. yli 3000. Myös muita vessuja  yli 10 000. Ajatukset taas sekoitti kova häly Utöstä, nokitasku. Päätin kuitenkin olla hötkyilemättä sen kanssa tänään. 

Päivällä menin staijille elokalliolle mistä Mika hyppäsi kyytiimme. Retu jäi taas mökille. Elokallion staijin keskeytti häly lintulahdelta. Siellä oli koiras punapäänarsku paikallisena. Sen kävimme pikaisesti bongaamassa. sain siitä virolahdenpinnan ja kk-pinnan. Takaisin elokalliolle, mutta koska siellä ei juuri mitään tapahtunut lähdimme hakemaan Mikalle liejukanasta pinnaa. Myös Retu tuli kyytiin Hoville. Kävimme vielä pyörähtämässä Haminassa kunnes palasimme mökille.

Teimme päätöksen , että jos aamulla tulee päivitys nokitaskusta Utössä, lähdemme sitä bongaamaan. Illalla saunoimme ja grillailtiin tuttuun tapaan ennen nukkumaan menoa. 

la 20.5. Söimme aamiaista kun se päivityshäly tuli. Päätimme siivota mökin nopeasti ja lähteä liikenteeseen. Retu lähti kotiin ja minä ja mika suuntasimme kohti Paraista. Joni järjesteli taksivene kyytiä, mutta saimme sen vasta illaksi. Näin päättyi tämän vuotinen arktika lomamme Virolahdella. 

Tänä vuonna ei mitään yllättävää jytkyä tullut, mutta mukava loma silti. Muutama virolahtipinna: Mustakaulauikku, liejukana ja punapäänarsku. Vuoden päästä jälleen uudestaan. 

Kiitos Retulle jälleen kärsivällisyydestä ja mukavasta lomaseurasta.















maanantai 5. kesäkuuta 2017

Joitakin pinnoja ja tornientaisto



Toukokuun alkupuolen hankintoihin kuului myös 2x telejatke. Jatketta tuli käytyä kokeilemassa Helsingissä Pornaistenniemen piilokojussa. Jostain olen kuullut, että gen 3 jatke ei muuttaisi kuvan laatua juuri ollenkaan, mutta tässä yhdistelmässä se ei toimi. 1.4x gen 2 piirtää 500:n kanssa upeasti, mutta jostain syystä 2x:lla kaikista kuvista tulee pehmeitä. Täytyy mennä säädättämään kalusto Jas-tekniikkaan. Tässä kuitenkin pari otosta kojulta. 


Sitruunavästäräkki koiras

Laulujoutsen 
Kotimatkalla kiepsautin vielä Karkkilan kautta bongaamaan kikkeä. Lintu oleskeli rauhallisena pellolla, tämä vielä 2x jatkeella. 


Kattohaikara Karkkilassa

 Seuraavaksi jotain la 6.5. kisatusta tornien taistosta. Kisasimme Karkkilan Pyhäjärven tornissa tutulla joukkueella Pyhäjärven ponnistus, Marko Teivonen, Heikki Toljander, kalle ja Kari Virta, Jari Enström ja allekirjoittanut. Vahvistukseksi tuli vielä Reijo Kumpulainen muutamaksi tunniksi. Kisa käytiin klo 5-13 välisenä aikana. Sää lupaili tällä kertaa hyvin epävakaista pohjoistuulista viileää keliä. Karkkilassa paistoi kuitenkin lähes koko päivän aurinko. Vastatuuli sopi hyvin meille, sillä se painoi pohjoiseen muuttavia kahlaajaparvia mukavasti alas. Kisan aikana laskimmekin mukavat määrät kahlureita, mm. suokukkoja 385 muuttavaa, liroja 163 ja seasta valkovikloja ja yksi mustaviklo myös kapustarintoja muutti 81 yksilöä. Muista mukavista lajeista voisi mainita mm. kaakkurin joka teki muutaman kunniakierroksen tornin editse.


Kaakkuri

Myös yksi pohjoiseen suuntaava metsähanhi, pikkukuovi ja mustavaris pitivät tunnelmaa yllä. 

Muuttava vanha mustavaris säväyttää aina.
Lajeja tuli ensimmäiset tunnit kuin liukuhihnalta , mutta luonnollisesti hiipui loppua kohden. Lajimäärä 84 toi meille sijan 54. Hyvä tulos, vaikka paljon perus lajeja jäi uupumaan, mm. kanahaukka ja tuulihaukka jäi näkymättä. Samoin hysy-puoli oli kovin vaatimaton. 
Ensi vuonna taas uudestaan.

Seuraavaksi laitan kuvan omalta pihapiiri alueelta. Yksi parhaista lajeista on pikkujoutsen joka on koko kevään pyörinyt Ikkalassa joutsen porukan mukana. Joutsenet aamuvalossa "Ikkalan Järvellä" joka on tulviva pelto.


Pikkujoutsen joutsenten seassa


Karkkilassa pesi tänäkin vuonna koskikara, mutta itse ehdin vasta nyt käydä hakemassa sen toukokuun pinnaksi. Kesäkuun pinna onkin jo hoidossa aikaisemmalta vuodelta Kuusamosta. 


koskikara Karkkilan Massakoskella
Tässä olikin tärkeimmät ennen jokavuotista Arktikaa. Sieltä sitten seuraava päivitys.