keskiviikko 24. tammikuuta 2018


Pölysikaselleri ym.


La 13.1. käytiin Jonnan vanhempien luona Hämeenlinnassa syömässä hyvää kalakeittoa. Samalla reissulla kiepattiin Lempäälän kautta missä on jo tovin viihtynyt vanha naaras allihaahka eli pölysikaselleri (Polystica stelleri). Ehdittiin Herralankoskelle tai Katepalinkoskelle noin puoli tuntia ennen auringon laskua. Valot olivat jo menneet muutenkin harmaana päivänä joten mitään kummosia otoksia ei tullut, mutta kuvapinna elis kuitenkin. 



Naaras allihaahka
 Samalla koskella ruokaili myös koskikara. ja läheisellä pellolla tähysteli isolepinkäinen. 

koskikara Cinclus cinclus


Seuraavana päivänä su 14.1. lähdettiin liikenteeseen jälleen Mikan kanssa. Kävimme etsimässä Pyhtäältä pöllöjä, mutta emme löytäneet. Sieltä ajoimme Kouvolaan Jokelan pelloille etsimään peltopyitä mikä olisi molemmille kyly-pinna. Pienen komppaamisen jälkeen 7 linnun parvi pyrähti lentoon olan reunalta. Mukava havainto, varsinkin kun olen näitä käynyt Kylyn puolelta etsimässä jo melko useasti siinä onnistumatta.


Kouvolasta menimme Loviisaan katsomaan Liljendalin Sävträskin lintutornille Siellä viihtynyttä pikkujoutsenta. Vajaan tunnin odottelulla ja kaislikon selaamisella alueelta löytyi myös tavi, haapana ja punasotka. Viimeinen joutsen joka ei vielä ollut nostanut päätään oli se pikkujoutsen. Pinnat plakkariin ja menoksi. 

Illan viimeisillä valoilla menimme vielä katsomaan Porvoon Tolkkisten linturuokintaa. Siellä käy mm. paljon tikkoja ruokailemassa. Tässä eräät.

Valkoselkätikka naaras

Harmaapäätikka koiras.


Ruokinnalla oli myös järripeippoja, paljon tiaisia ja talvehtimista yrittävä punarinta.

Punarinta 

Illan pimetessä ajelimme kotiin mukavan retkipäivän päätteeksi. 


Ti 16.1. tein parin tunnin retken omalle kotipiirialueelle Vanjärven Savimäkeen. Omalla ruokinnallani käy melko vähän lintuja ja lähimetsäkin oli melko hiljainen. Muutama uusi pinna kuitenkin listalle .. kuusitiainen, hippiäinen ja palokärki ja urpiainen ja kuva pihallani viihtyvistä viherpeipoista.

Koiras viherpeippo on kaunis lintu



To 18.1. kävin pienellä kävelyllä Karkkilan Karjaanjoella. Matonpesupaikan läheisellä puimattomalla viljapellolla käy vilske kun joen sorsat, sadat naakat ja varikset sekä  keltasirkut käyvät ruokailemassa pellolla. Tervasillan luona oli yksi koskikara. Harmittavan harmaata ja valotonta on monien lintujen kuvaamiseen.

koskikara




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti